Draosian lääketiede on yleisesti ottaen melko korkeatasoista. Se on sisäisesti jakautunut kahteen osaan, leikkaukselliseen ja yrttilääkinnän konventtiin. Imperiumin sotilaiden jatkuvien taisteluiden takia on sotavammojen ja sitä kautta muidenkin leikkauksellisten toimien taso korkealla ja alkuaan suunnilleen yhtä suurista konventeista on leikkauksellinen osasto kasvanut selkeästi yrttilääkinnän osastoa suuremmaksi. Monet väittävätkin, että yrttilääkinnän taso on jopa laskenut vuosien varrella. Osaltaan tähän vaikuttaa Toimikunnan sisäänpäinlämpiävyys. Muualta ei haeta lisää tietoa, vaan esimerkiksi kansanparantajien yrttihoidot katsotaan epätieteellisiksi, eikä niitä edes haluta tutkia.
Näkyvintä toimikunnan toimintaa ovat pääkaupunki Vindmorsin yliopiston Lääketieteen osastolla tapahtuvat kokoukset ja seminaarit. Niiden määrä on kuitenkin vuosien varrella vähentynyt ja vielä hetki sitten vireä toimikunta alkaa olla melko väsähtäneessä tilassa.
Katso myös Draosian tiedeyhteisö
— Antti Lehto 13:31 14.10.2005